Laattamaailma toimittaa vuosittain kymmeniä tuhansia neliöitä laattoja niin korjaus- kuin uudisrakentamisen kohteisiin ympäri Suomen. Yksi näistä kohteista on Kangasalla sijaitseva Suoraman koulu, jonka ruokala sai kesän 2021 aikana uuden ilmeen, kun lattiaan asennettiin Laattamaailman toimittama ajaton ja tyylikäs Kaleido Grigio -lattialaatta, koko 30×60 cm.

Harmaan laattalattian ulkonäkö on saanut kehuja niin koulun opettajilta kuin oppilailtakin. Koulun siivoojat ja keittiöhenkilökunta ovat olleet tyytyväisiä ulkonäön lisäksi myös laattapinnan puhtaanapitoon.

Työmaan vastaavan työnjohtajan Tiia Niskasen mukaan työmaa valmistui aikataulussa ja laatoitustyö onnistui suunnitelmien mukaan laatoitusurakoitsija Tammerlaatan toteuttamana.

Kaleido on laattasarja, joka sopii sekä kotiin että julkisiin tiloihin. Inspiraationa laattasarjalle on toiminut yksinkertainen kauneus. Laatat sopivat lattia- sekä seinälaatoiksi. Kaleidoa on saatavilla yhdessätoista eri maanläheisessä värissä vaaleasta tummaan. Mallistossa on lisäksi saatavilla erikoiskappaleita, joita yhdistelemällä laattoihin saa aikaan ainutlaatuisen ilmeen.  

Kohde: Suoraman koulu, Kangasala
Tilaaja: Kangasalan Kaupunki / Toni Lahti
Arkkitehti: Arkkitehtitoimisto Akkuna / Arkkitehti Salla Paakkunainen
Pääurakoitsija: R4 Korjausurakointi / Tiia Niskanen

Tutustu Kaleido-laattasarjaan tästä!
Evästeiden käyttö
Laattamaailma

Tämä sivusto käyttää evästeitä. Tieto tallennetaan selaimeen tekstinä evästeeseen, ja käytetää käyttäjän tunnistamiseen ja yksilöintiin. Voit tällä sivulla valita mitä evästeitä sivusto asentaa.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömät evästeet ovat tarpeellisia, jotta sivuston selaus toimisi tarkoitetulla tavalla ja jotta muistamme eväste valintasi.

Jos otat nämä pois päältä, emme voi tallentaa asetustasi. Tämä tarkoittaa sitä että evästekysely tulee esille joka kerta kun vierailet sivustolla.

Kolmannen osapuolen evästeet

Sivusto käyttää Google Analytics-palvelua, jota käytämme kävijämäärien ja näiden käyttäytymisen arviointiin. Google yhdistää näitä tietoja omiin käyttäjätietoihinsa oman tietosuojapolitiikkansa mukaisesti.

Hyväksymällä kolmannen osapuolen evästeet mahdollistat näiden evästeiden käytön.